Landing page ja sen rakenne- hunajapurkkisi asiakkaiden houkuttelemiseksi

|

|

Laskeutumissivu eli landing page, tai tuttavallisemmin ländäri, on kuin hunajapurkki, joka houkuttelee asiakkaita luoksesi. Se on verkkosivu, jolle kävijä päätyy esimerkiksi mainoksen, sähköpostikampanjan tai hakukoneen tuloksen kautta. Toisin kuin yrityksen kotisivu, laskeutumissivu on suunniteltu keskittymään yhteen ja vain yhteen tavoitteeseen tai toimintakehotukseen, joka houkuttelee kävijän ottamaan ratkaisevan askeleen kohti yhteistyötä kanssasi.

Laskeutumissivun ykköstavoite on aina saada kävijä tekemään jokin tietty toimenpide, olipa se sitten tuotteen ostaminen, yhteydenottolomakkeen täyttäminen tai palveluun rekisteröityminen. Laskeutumissivut ovat digitaalisen markkinoinnin kulmakivi, ja niiden onnistunut suunnittelu ja optimointi voivat tehdä ihmeitä markkinointikampanjoidesi teholle.

Tässä blogipostauksessa sukellamme siihen, mikä on landing page ja mikä on sen rakenne.

Laskeutumissivun rakenne

Tehokkaan laskeutumissivun suunnittelu on kuin huolella valmisteltu hunajapurkki, jossa jokainen ainesosa ja sen sijainti on mietitty tarkkaan, jotta saadaan aikaan houkutteleva kokonaisuus, joka vetää asiakkaita puoleensa.

Laskeutumissivun rakenne perustuu selkeään ja johdonmukaiseen polkuun, joka johdattaa kävijän sujuvasti kohti haluttua toimenpidettä, olipa kyse sitten ostoksesta, tilauksesta tai yhteydenotosta.

Ensimmäinen askel on ymmärtää kohdeyleisösi – mitä he kaipaavat, mikä saa heidät kiinnostumaan ja toimimaan, jotta voit antaa lupauksen arvosta, jonka asiakkaasi voivat hunajapurkistasi löytää. Seuraava askel on suunnitella sivun rakenne niin, että käyttäjä kulkee suoraan kohti haluttua toimenpidettä. Ja tähän tarvitset muutaman hunajapisaran, kuten puhuttelevat väliotsikot, joita ripottelet matkan varrelle.

1. Laadi otsikko, joka houkuttelee lukemaan

Landing page alkaa aina selkeällä ja houkuttelevalla otsikolla, joka kertoo kävijälle heti, mistä on kyse. Otsikon tulisi herättää kiinnostus ja antaa lupaus siitä arvosta, jonka kävijä saa suorittamalla halutun toimenpiteen.

Jos asiakkaasi ovat pääosin suomalaisia, on hyvän otsikon kirjoittaminen erityisen haastavaa. Moni suomalainen on erittäin allerginen amerikkalaishenkisille otsikoille, kuten ”Näin xx muutti elämäni…” tai ”Tee xxx ja sinusta tulee miljonääri.” Vaikka otsikon tulisi olla houkutteleva, pyri välttämään ylisanoja ja kliseitä.

Otsikon alapuolelle voidaan sijoittaa aliotsikko tai yhteenveto, joka syventää otsikon viestiä ja antaa hieman lisätietoa siitä, mitä on tarjolla.

2. Lisää kuva tai video, joka tukee tarinaasi

Heti otsikon jälkeen laskeutumissivulla voi olla kuva tai video, joka tukee sivun tavoitetta. Kuvien valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kuvat ovat laadukkaita ja relevantteja sivun sisältöön nähden. Parhaiten toimivat aidot, yrityksen omasta toiminnasta tai tuotteista otetut kuvat, jotka kertovat tarinaa ja välittävät aitoutta. Esimerkiksi kuva tyytyväisestä asiakkaasta käyttämässä tuotetta voi herättää kävijässä luottamusta ja samastumisen tunnetta. Myös tuotekuvat, jotka esittelevät tuotteen käytössä tai korostavat sen ominaisuuksia, ovat erittäin tehokkaita.

Vaikka kuvapankkikuvat voivat olla houkuttelevan helppo ratkaisu, käytä niitä harkiten. Yliampuvat tai liian geneeriset kuvapankkikuvat voivat antaa epäaidon vaikutelman ja heikentää sivun uskottavuutta. Jos käytät kuvapankkikuvia, valitse sellaisia, jotka sopivat saumattomasti sivusi ja brändisi tyyliin ja viestiin.

Video on toinen erittäin tehokas visuaalinen elementti, jonka avulla voit vangita kävijän huomion. Paras on lyhyt ja napakka videoesittely, joka tiivistää tuotteesi tai palvelusi tärkeimmät edut ja auttaa kävijää hahmottamaan nopeasti, miksi hänen kannattaa ostaa tai tilata juuri nyt. Videosta kannattaa tehdä lyhyt, mieluiten alle minuutin mittainen. TikTok-aikakaudella ihmiset kyllästyvät nopeasti eivätkä jaksa katsoa pitkiä videoita.

3. Tekstin tehtävänä on saada asiakkaasi toimimaan

Visuaalisen elementin jälkeen sivulla on yleensä tekstiosio, joka selittää tarkemmin, mitä kävijä voi odottaa saavansa. Tämän tekstin tehtävänä on johdattaa asiakkaasi hunajan äärelle ja vakuuttaa hänet siitä, että juuri sinun tarjoamasi ratkaisu on hänen tarpeisiinsa sopiva.

Kirjoita ytimekästä ja selkeää tekstiä ja keskity tarjoamaan ratkaisu kävijän ongelmaan. Tässä osiossa pääset näyttämään ihmistuntemuksesi. Puhuttele suoraan kävijää, ikään kuin keskustelisit hänen kanssaan, ja korosta hyötyjä ja arvoja, joita hän saa ostamalla tai tilaamalla tuotteesi tai liittymällä postituslistallesi.

Tekstin aikana tulee myös poistaa kaikki mahdolliset esteet, jotka saattaisivat estää asiakasta toimimasta. Mieti, mikä saattaa epäilyttää tai arveluttaa asiakastasi, ja vastaa näihin huoliin ennakoivasti. Jos kävijä epäröi esimerkiksi kustannusten, ajan tai luottamuksen suhteen, kerro tuotteen tai palvelun edullisuudesta, helppoudesta tai siitä, kuinka luotettava ja turvallinen ratkaisusi on.

Tekstin tavoitteena on tehdä päätöksenteosta mahdollisimman vaivatonta. Korosta esimerkiksi, että palvelu on riskitön, helppo ottaa käyttöön tai että siinä on rahatakuu. Selitä, kuinka nopeasti kävijä voi nähdä tuloksia tai kuinka pienellä vaivalla hän voi saavuttaa merkittäviä hyötyjä.

Jos sinulla on asiakasarvosteluja, suositteluja tai käyttäjäkokemuksia, jaa ne tekstissäsi. Kerro, mitä muut ovat hyötyneet tai saavuttaneet, kun he ovat käyttäneet tuotteitasi tai palveluitasi.

Muista, että hyvä tekstiosio luo turvallisuuden tunteen ja rohkaisee kävijää ottamaan seuraavan askeleen. Pidä siis teksti inhimillisenä, luotettavana ja vakuuttavana, ja varmista, että se puhuu suoraan kävijän sydämelle ja mielelle. Kun onnistut tässä, olet askelen lähempänä saavuttamaan tavoitteesi ja saamaan kävijän suorittamaan halutun toiminnon.

4. Toimintakehotus (CTA)

Laskeutumissivun lopussa on hunajapurkin makoisin sisältö – selkeä ja houkutteleva toimintakehotus (Call to Action, CTA). Jos olet kirjoittanut laskeutumissivun tekstin oikein ja onnistunut vakuuttamaan asiakkaasi, hän haluaa ryhtyä toimeen, olipa kyseessä sitten ostoksen tekeminen, rekisteröityminen tai lomakkeen täyttäminen.

Toimintakehotteen tulee erottua sivulla selkeästi ja houkuttelevasti, jotta kävijän huomio kiinnittyy siihen heti.

Kaikki eivät jaksa katsella pitkiä videoita tai lukea pitkää liirumlaarumia. He tietävät jo heti sivulle tullessaan, että haluavat ostaa tuotteesi tai tilata uutiskirjeesi, joten heille kannattaa antaa siihen mahdollisuus sijoittamalla toimintokehoitus useamman kerran sivulle.

Asioita, joita kannattaa välttää laskeutumissivulla

Kenties tärkein ohje landing pagen tekemisessä on kuitenkin seuraava – Älä ohjaa asiakastasi pois laskeutumissivulta!

Älä ohjaa asiakasta pois laskeutumissivulta!

Jos asiakkaalla on ostohousut jalassa ja hän on löytänyt laskeutumissivusi – etenkin jos myyt sivulla tuotetta tai palvelua – älä harhauta asiakastasi sivulta pois. Älä siis lisää linkkejä muihin sivuihisi, vaikka siellä olisi kuinka mielenkiintoisia juttuja tai asioita.

Vältä pop-upeja myyntisivuilla. Jos olet myymässä jotain, et halua, että kesken myynnin ruudulle ponnahtaa ikkuna, joka käskee tilaamaan oppaan tai rekisteröitymään uutiskirjeen tilaajaksi. Laskeutumissivulla on vain yksi tavoite, ja se on saada asiakas suorittamaan toiminto, joten älä anna minkään muun häiritä sitä.

Lopuksi

Onnistunut landing page ei ole mikä tahansa sivu, vaan keskeinen työkalu digitaalisessa markkinoinnissasi. Voit ohjata ihmisiä laskeutumissivullesi esimerkiksi mainosten, sähköpostikampanjan sekä hakukoneen tuloksen kautta.

Seuraa myös laskeutumissivun toimivuutta säännöllisesti (lue lisää Googlen ilmaisista työkaluista). Jos asiakkaasi eivät tee laskeutumissivullasi sitä, mitä toivot heidän tekevän, korjaa ja paranna sivua.