Luonnostele viikon somekalenteri vartissa ChatGPT:n avulla

Viekö materiaalien kirjoittaminen ja somepäivitysten teko liikaa aikaa ”oikean” työn tekemiseltä? Somekalenterin ja somepäivitysten suunnittelu voi olla aikaa vievää ja hieman turhauttavaakin. Luovuus ei aina virtaa käskystä, ja niinpä sisällön ideoiminen ja kuvien tekeminen saattaa viedä kohtuuttoman paljon aikaa. Tee käyttökelpoinen somekalenteri ja luonnostele postaukset nopeasti ChatGPT:n avulla tämän blogin ohjeiden avulla.

Mikä on somekalenteri?

Somekalenteri on suunnitelma, jonka avulla suunnittelet somepostauksesi etukäteen. Siis lyhyesti, mitä postaat, mihin mediaan ja milloin. Jos sinulla ei vielä ole somekalenteria, nyt on aika ottaa se vihdoin käyttöön. Voit käyttää esimerkiksi Exceliä tai Google Sheetsia, jos et halua käyttää erillistä somekalenterisovellusta.

Paras ChatGPTn tuottama teksti syntyy huolellisella suunnittelulla

Ennen kuin päästämme ChatGPTn vauhtiin, on tärkeää tehdä hieman taustatyötä. Huolellinen suunnittelu varmistaa, että saat parhaan mahdollisen tekstin ja pystyt luomaan sisältöä, joka todella resonoi kohdeyleisösi kanssa. Alla on kolme keskeistä osa-aluetta, joihin sinun on mietittävä vastaukset, jotta ChatGPT voi luoda sinulle tehokkaat ja vaikuttavat somepostaukset.

Ensiksi, sinun tulee määritellä tavoitteesi somepostauksille. Mitä haluat saavuttaa? Toiseksi, kohdenna viestisi oikein, jotta se puhuttelee juuri oikeaa yleisöä. Lopuksi, päätä millaista sisältöä haluat jakaa.

1. Mitä tavoittelet somepostauksilla?

Ensimmäinen askel on määritellä tavoitteesi somepostauksille. Mitä haluat saavuttaa sosiaalisessa mediassa? Haluatko lisätä brändisi tunnettavuutta tai saada mahdollisimman paljon tykkäyksiä postauksille? Tässä on lista esimerkkejä, valitse listalta tai keksi itse omat tavoitteesi:

  • Brändin tunnettavuuden lisääminen
  • Asiakasuskollisuuden vahvistaminen
  • Uusien asiakkaiden hankkiminen
  • Myynnin lisääminen
  • Liikenteen ohjaaminen verkkosivustolle
  • Tykkäysten ja seuraajien määrän kasvattaminen
  • Asiantuntijuuden ja uskottavuuden rakentaminen
  • Yhteisön rakentaminen
  • Brändin tunnettuuden laajentaminen uusiin markkinoihin
  • Asiakaspalautteen kerääminen ja asiakaskokemuksen parantaminen
  • Tuote- ja palveluarvostelujen saaminen
  • Tapahtumien mainostaminen ja osallistujamäärän kasvattaminen
  • Kilpailijoista erottautuminen
  • Kumppanuuksien ja yhteistyömahdollisuuksien löytäminen
  • Visuaalisen ilmeen vahvistaminen

2. Kohdentaminen

Kaikkea kaikille on harvoin toimivaa. Jotta voit luoda sisältöä, joka resonoi yleisösi kanssa, sinun tulee tietää, keitä he ovat. Alla on lueteltu erilaisia ryhmiä, joita voit käyttää apuna, kun kuvaat ChatGPTlle oman kohderyhmäsi:

  • Demografiset ryhmät: ikä, sukupuoli, tulotaso, koulutustaso, ammatti, perheen koko
  • Geografiset ryhmät: maa, kaupunki tai alue, kaupunkilaisuus vs. maalaisuus
  • Psykografiset ryhmät: elämäntyyli, arvot ja asenteet, persoonallisuus
  • Käyttäytymiseen perustuvat ryhmät: ostokäyttäytyminen, käytön intensiteetti, brändiuskollisuus, ostopäätöksen perusteet
  • Sosiokulttuuriset ryhmät: sosiaalinen asema, etninen tausta, uskonto
  • Emotionaaliset ryhmät: tunteisiin perustuva segmentointi, motivaatiot
  • Teknografiset ryhmät: teknologian käyttö, laitekäyttö
  • Elinkaaren vaiheet: elämänvaihe, asumismuoto

3. Millaista sisältöä haluat jakaa somepostauksissa?

Mieti vielä lopuksi, millaista sisältöä haluat jakaa. Tässä on joitain esimerkkejä erilaisista sisällöistä:

  • Tekstijulkaisut: Lyhyet ja ytimekkäät viestit, jotka voivat sisältää ajatuksia, kysymyksiä tai tiedotteita.
  • Kuvat: Valokuvat, infografit, meemit ja kuvitukset, jotka herättävät visuaalista mielenkiintoa.
  • Videot: Lyhyet videot, tarinat, live-lähetykset, webinaarit ja opetusvideot.
  • Linkit: Jaettavat linkit artikkeleihin, blogipostauksiin, verkkosivuille tai muille resursseille.
  • Tarinoiden päivitykset: Väliaikaiset päivitykset, kuten Instagram Stories tai Facebook Stories, jotka kestävät 24 tuntia.
  • Kyselyt ja äänestykset: Interaktiiviset sisällöt, jotka rohkaisevat yleisöä osallistumaan ja jakamaan mielipiteensä.
  • Tuote- ja palveluesittelyt: Postaukset, jotka esittelevät yrityksen tuotteita tai palveluita, usein kuvien tai videoiden kera.
  • Asiakaspalautteet ja arvostelut: Postaukset, joissa jaetaan asiakkaiden antamaa palautetta tai arvosteluja.
  • Kilpailut ja arvonnat: Postaukset, joissa rohkaistaan yleisöä osallistumaan kilpailuihin tai arvontoihin.
  • Koulutus- ja opetusmateriaalit: Vinkit, oppaat, how-to-videot ja infografit, jotka tarjoavat arvoa yleisölle.
  • Uutiset ja päivitykset: Ajankohtaiset uutiset yrityksestä, alasta tai muista tärkeistä tapahtumista.
  • Käyttäjien tuottama sisältö: Asiakkaiden tai seuraajien luoma sisältö, joka jaetaan yrityksen kanavilla.
  • Behind-the-scenes: Kurkistukset yrityksen kulissien taakse, työntekijöiden esittelyt tai tapahtumien valmistelut.
  • Motivoivat ja inspiroivat lainaukset: Sisältö, joka pyrkii inspiroimaan ja motivoimaan yleisöä.
  • Ajankohtaiset trendit ja haasteet: Osallistuminen some-trendeihin tai haasteisiin, jotka ovat juuri nyt suosittuja.
  • Kampanjat ja tarjoukset: Postaukset, jotka mainostavat erityisiä kampanjoita, alennuksia tai tarjouksia.

Luo somekalenteri helposti tällä ChatGPT:n promptilla

Jos ChatGPt ei ole vielä tuttu, löydät ChatGPT:n perusteet kirjoittamastani artikkelista Mikä on ChatGPT – perustermit pähkinänkuoressa.

Prompti, eli kehotus tai syöte, on tekstiä, jonka annat ChatGPTlle. Prompti voi olla kysymys tai ohje, ja se voi sisältää taustatietoa, jota ChatGPT käyttää hyväkseen vastuksen muotoilussa. Mitä paremmin pystyt muotoilemaan promptin ja mitä paremmin pystyt kertomaan ChatGPT:lle mitä haluat tietää tai saavuttaa, sitä paremman vastauksen ChatGPT pystyy sinulle antamaan. Jos haluat lukea tarkimmein lisää promptauksest, lue kirjoittamani artikkeli Tehokas Prompti – Kuinka saat ChatGPT:n kirjoittamaan paremmin.

Seuraavaksi muotoilemme promptin, jossa hyödynnämme aikaisemmin valitsemaasi postausten tavoitetta, kohderyhmää sekä postausten luonnetta. Lisää hakasulkujen väliin oma tekstisi.

[Kerro mitä teet] ja [kenelle ja mitä palvelua tai tuotetta tarjoat asiakkaillesi]. Suunnittele yritykselleni viikon somepostaukset Instagramiin ja Facebookiin. Instagram postauksia tulee olla [postausten määrä] ja Facebook postauksia tulee olla [postausten määrä]. Postausten sisällössä on oltava ainakin [anna tähän muutama esimerkki]. Postausten kohderyhmä on [tähän kohderyhmäsi]. Postausten tavoitteena on [tähän tavoite somepostauksillesi] ja [toinen tavoite postauksillesi]. Postausten tyyli on [kuvaile minkä tyylisiä postauksia haluat]. Anna somepostaukset taulukkomuodossa, jossa x-akselilla on viikonpäivät ja y-akselilla: postauksen tavoite, postauksen tyyppi, somealusta ja sisällön teksti.

Seuraavassa esimerkki ravitsemusterapeutin käyttämästä promptista, johon hän on täydentänyt omat tietonsa.

Esimerkki:
Olen ravitsemusterapeutti ja autan asiakkaitani löytämään heille yksilöllisesti sopivan ruokavalion. Suunnittele yritykselleni viikon somepostaukset Instagramiin ja Facebookiin. Instagram-postauksia tulee olla 4 ja Facebook-postauksia tulee olla 3. Postausten sisällössä on oltava ainakin koulutusmateriaali sekä inspiroivat lainaukset. Postausten kohderyhmä on henkilöt, jotka haluavat pudottaa painoa terveellisen ruokavalion avulla. Postausten tavoitteena on saada lisää kävijöitä verkkosivuilleni ja tehdä ammattitaitoani tunnetummaksi. Postausten tyyli on lempeän asiallinen. Anna somepostaukset taulukkomuodossa, jossa taulukon otsikkorivissä on viikonpäivät ja taulukon pystysarakkeessa seuraavat tiedot: postauksen tavoite, postauksen tyyppi, somealusta ja sisällön teksti.”

Somekalenteri ChatGPTn luonnostelemana:

Somekalenteri ChatGPTn luomana

Muutamia hyödyllisiä vinkkejä ChatGPTn kirjoittaman tekstin muokkaamiseen

Aina ChatGPTn ensimmäinen vastaus ei ole ehkä juuri sitä mitä halusit, silloin kannattaa tarkentaa omaa pyyntöä ja antaa tarkentavia ohjeita.

Jos ChatGPT vastaa sinulle englanniksi, näin voi käydä etenkin keskustelun alussa, voit pyytää sitä kirjoittamaan tekstin uudelleen suomeksi:
Kirjoita teksti uudelleen suomeksi.

Jos postaukset ovat liian lyhyitä, voit pyytää ChatGPT:tä kirjoittamaan ne uudelleen ja pidempinä vaikkapa näin:
Kirjoita somepostaukset uudelleen. Tee niistä pidemmät ja lisää loppuun sopivat hashtagit.

Joskus, jonkin postauksen teksti saattaa olla epäsopivaa tai puhdasta huuhaata. Voit toki korjata ne käsin itse tai pyytää ChatGPT:tä kirjoittamaan kyseisen päivän postauksen uudelleen:
Kirjoita tiistain somepostaus uudelleen. Kirjoita se toisesta aiheesta, postauksen tulee olla positiivinen ja kannustava.

Postaukset kannattaa oikolukea ennen someen laittamista. ChatGPTn tuottama teksti saattaa välillä olla liian ”amerikkalaishenkistä” ja sisältää suomalaisen korvaan särähtäviä lauseita, jotka lukija nopeasti huomaa tekoälyn tuottamiksi.

Yhteenveto

ChatGPT on erinomainen apuri somekalenterin luonnostelussa ja some postausten kirjoittamisessa etenkin silloin, kun sinua vaivaa ideapula tai haluat luonnostella viikon somepostaukset nopeasti ja helposti.

Ota tekoäly haltuun ja lue seuraavat artikkelit:

Liity postituslistalle ja saat ilmaiseksi
ChatGPT oppaan.

Oppaan avulla opit kirjoittamaan pyyntöjä ChatGPT:lle, niin että se tuottaa sinulle käyttökelpoista tekstiä, jota voit käyttää somepostauksissasi, blogikirjoituksissasi ja erilaisissa markkinointimateriaaleissasi.

Liittymällä postituslistalle saat lisää hyödyllisiä ja rahanarvoisia vinkkejä, joilla buustaat bisnestäsi.